Quantcast
Channel: jenkkimutsi maalla
Viewing all 49 articles
Browse latest View live

Puuraw ja Cafe Kokko

$
0
0

cafe kokko vintage interior design

Olen tehnyt uuden tuttavuuden. Ja olen ihastunut. Tunnelma on rauhallinen ja erinomainen, toisella puolella salia on myytävänä vintage huonekaluja sulassa sovussa kahvittelijoitten seassa. Tiskillä on suussa sulavia gluteenittomia raakakakkuja ja muita herkkuja. Cafe Kokko on hieman piilossa, koska se on toisessa kerroksessa ja sinne täytyy mennä sisäpihan ja rappukäytävän kautta. Kun sinne kerran löytää tien, sinne on helppo palata. Kampin kauppakeskuksesta sinne oli vain muutaman minuutin kävelymatka. Todellisuudessa se on ihan lähellä keskustaa.

cafe kokko raakapuuro helsinki

Olen käynyt Cafe Kokossa kaksi kertaa. Ensinmäisellä kerralla olin juuri syönyt lounaan niin maistoin heidän kurpitsapiirakan, jossa oli raikas kurpitsainen maku. Kurpitsa merkitsee minulle syksyä. Molempina kertoina olikin ulkona oikein syyskeli. Toisella kerralla halusin maistaa heidän puuraw, eli raakapuuroa, joka on tehty mm. hampun siemenistä. Puuro itsessään oli samettisen pehmä, mutta aika mieto ja neutraalin makuinen. Ehkä olisin kaivannut siihen ripauksen merisuolaa. Sivupöydällä oli runsas tarjonta lisukkeita ja maistoin vähän kaikkia. Ne toivat puuroon kivasti makua. Lisukkeina olivat kuivattuja banaanikolikoita, mulperinmarjoja, riisiproteinia, siitepölyä, kaakaonibsejä, cashew tahnaa, chia siemeniä ja kookoslastuja. Annoksesta tuli varsinainen superfood annos. Puuraw lounaaseen kuuluu myös mehu ja kahvi tai tee. Itse valitsin vihreän mehun jossa oli kurkkua, inkivääriä ja aloe veraa. Kivasti tuli maha täyteen. Mutta kun kerran olin Helsingissä ihan yksin, ilman lapsia ajattelin että maistelen vielä jälkiruuaksi jotain. Otin tällä kertaa snickers-leivoksen jossa oli runsaasti herkullista pähkinää, suklaata ja pähkinävoita. Tämän voisi melkein syödä kaverin kanssa puoliksi(varsinkin lounaan päälle), sen verran täyttävää se oli.

cafe kokko raakakakku snickers 2

Olen tehnyt ahkerasti lähes joka aamu vihersmoothieta ja välillä versioita joissa on myös marjoja mukana. Päivä pääsee mukavaan alkuun ja lapsetkin ovat oppineet syömään näitä sekoituksia. Silloin tällöin joku lapsista on sanonut, että smoothie on liian kirpeä. Silloin olen sekoittanut joukkoon maustamatonta jogurttia, joka pehmentää makua.

green smoothies

Vihersmoothie kahdelle

yhden appelsiininmehu
yhden sitruunanmehu
noin 2,5 cm tuore inkiväärin palanen, kuorittu ja pilkottu 3-4 palaan
1-2 lehtikaalinlehtiä, ruoto poistettu ja revitty muutamaan palaseen (tai kourallinen baby pinaatin lehtiä)
1 banaani, leikattu tai taitettu kolmeen palaan

jääpaloja tai vaihtoehtosesti pakastemustikoita

kale smoothie

Laita kaikki aineet blenderiin. Mehut laitan ensin, ja viimeisenä laitan jääpalat tai jäiset mustikat. Sekoita blenderillä kunnes smoothie on tasainen. Nauti heti.

enjoying green smoothies

cafe kokko menu

tervetuloa cafe kokko helsinki

Cafe Kokko: Kalevankatu 31 A 6, Helsinki



REKO

$
0
0

Useammalla paikkakunnalla Suomessa toimii nykyään REKO, eli lähiruokarinki, joka toimii Facebook:in kautta. Nyt Kouvolaankin ollaan saatu oma Reko. Toissa viikon torstaina kävin hakemassa sieltä tuoreita salaatteja, lehtikaalia, kurkkuja ja yhden strutsin munan. Tein pientä tutkimustyötä selvitääkseni mistä koko idea on lähtöisin. Löysin tämän Turun Sanomien artikkelin, jossa kerrotaan miten idea rantautui Suomeen. Reko on alunperin ranskalainen idea ja REKO sana tuleekin sanoista, Rejäl konsumtion, mikä tarkoittaa luotettavaa kuluttamista-siistiä, mukavaa ja reilua. Malli sai Suomessa alkunsa Pietarsaaressa ja Vaasassa vuonna 2013 ja pikku hiljaa toimintatapa on levinnyt myös mualle Suomeen.

Oman paikkakunnan Reko:n voit etsiä Facebook:in kautta. Ryhmä on suljettu ja siellä tuottajat voivat esitellä tuotteitaan ja kuluttajat voivat tilata etukäteen haluamiaan tuotteita. Haku tapahtuu sovittuna päivänä ja kellon aikana. Esimerkiksi täällä Kouvolassa, vanha City Marketin parkkipaikka on toiminut kohtaamispaikkana. Paikka on omasta mielestäni hyvä, sen keskeisen sijainin vuoksi. Sinne on helppo päästä ja siellä on reilusti tilaa.

strutsinmuna

Itselleni Reko on mukava tapa tukea pakallisia tuottajia, oppia tuntemaan heitä vähän paremmin ja tietysti saada tuoretta ruokaa ilman välikäsiä, säilytyksiä ja ylimääräisiä pakkauksia. Omasta mielestäni tulevaisuuden maatalous Suomessa kehittyy tähän suuntaan. Suomi ei ehkä pärjää massatuotannossa, mutta laadussa ja elintarvikkeiden puhtaudessa kyllä. Tämänkaltaisessa tapahtumassa lisätään ennen kaikkea vuorovaikutusta. Kuluttajat voivat kertoa suoraan tuottajille, että tuemme vastuullista tuottamista jossa ei ole käytetty ylimääräisiä antibiootteja tai geenimuunneltua rehua.

strutsinmunan tyhjentyminen

Kun olin tuonnut Reko ostokset kotiin, lapset olivat aivan innoissaan. Seuraavana iltana kun kysyin Bellalta ja Pikku Tiedemieheltä mitä he haluaisivat iltapalaksi, he huusivat yhteen ääneen, ”Strutsinmunaa.” Me ei syöty sitä vielä silloin iltapalaksi vaan säästettiin se siihen, kun Metsämieskin oli kotona. Strutsinmunan kuori on vahva ja hieno. Niinpä ajattelimme tyhjentää sen varovaisesti niin, että voisimme vaikka käyttää munankuorta myöhemmin koristeena. Porakoneella ja vahvoilla poskilihaksilla, niitä tarvittiin, kun munan sisältöä puhallettiin reiästä ulos. Yhdessä strutsinmunassa on noin 20-24 tavallisen kananmunan verran massaa. Munamassan voi laittaa kulhoon ja säilyttää jääkaapissa muutaman päivän ja tarvittaessa voi punnita sopiva määrä tarpeen mukaan. Tavallinen kananmuna on noin 55-60 gramman painoinen.

munakokkeli strutsinmuna

Meillä on kohtalaisen iso perhe, niinpä päätettiin käyttää koko muna kerrallaan, kun teimme sunnuntaibrunssin.

Sunnuntaibrunssimenu

Strutsinmunakokkelia
Paistettua chorizomakkaraa ja sipulia
Melonisalaattia jossa lehtikaalta ja kypsytettyä vuohenjuustoa

Yhden Strutsinmunakokkeli (noin 8-9 annosta)

Strutsinmunasta tehty kokkeli oli maultan hyvin samanlainen kuin kananmunakokkeli. Rakenne oli ehkä hieman pehmeämpi. Hyvää oli.

Tyhjennä yhden strutsinmunan tyhjäksi. Munakokkelin salaisuus on että sitä vatkataan käsin muutamia minuutteja, joko haarukalla tai vispilällä niin, että rakenne on täysin rikki ja yhdistynyt yhdeksi massasksi ja se on alkanut vähän kuplia. Tämä on merkki siitä, että munamassaan on saatu hieman ilmaa mukaan, joka takaa sen, että kokkelista tulee ihanan pehmeä ja kevyt.

Heti kun muna on vatkattu kaada massa isolle lämpimälle pannulle. Lämpö kannattaa pitää melko matalana koko paistamisen ajan. Meidän liedellä, yhden strutsimunakokkelin kypsentämiseen meni noin 13 minuuttia.

Anna munamassa olla pannussa minuuttia tai pari. Sen jälkeen, vedä lastalla pohjaa pitkin niin, että irrotat jo kypsän munamassan ja tilalle pääsee raakaa massaa. Toista tämä prosessi noin minuutin välein, ehkä vähän tiheämmin sitten, kun kokkeli on lähes kypsä. Älä ylikypsennä munamassaa, jotta siitä ei tule kuivaa. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla makusi mukaan.

strutsinmuna brunssi

Hunajamelonisalaatti lehtikaalilla ja kypsytetyllä vuohenjuustolla
Yksi hunajameloni leikattu pieniksi palasiksi
noin kolme isoa lehtikaalin lehtiä
50 g kypsytettyä vuohenjuustoa
1/2 sitruunanmehu
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
ripaus sormisuolaa

(saksanpähkinä palasia)

Leikkaa hunajameloni puoleksi ja poista lusikalla siemenet pois. Leikkaa kuoret pois ja paloittele meloni pieniksi palasiksi. Seuraavana poista lehtikaalista paksut ruodot ja leikkaa pieneksi silpuksi. Yhdistä melonit ja lehtikaalisilppu yhteen kulhoon.

Leikkaa vuohenjuusto myös pieniksi palasiksi ja lisää joukkoon. Purista sitruunan mehu ja sekoita siihen oliiviöljy ja mustapippuri. Kaada salaatin päälle ja kevyesti kääntele salaatti niin, että kastike leviää tasaisesti. Ripottele päälle sormisuolaa ja halutessasi saksanpähkinän palasia.

ostrich egg brunch

Kouvolan Reko:sta voi saada mm. viljatuotteita, leivontatuotteita, juustoja, mehuja, hilloja, marjoja, lihoja, strutsinmunia ja lihaa ja tuore kasviksia.


Lämmin brie ja uutuus skarppinäkkäri

$
0
0

Ensimmäinen adventti tuli. Sunnuntaina muutamalla meidän tytöistä oli esiintyminen adventtikirkossa. Joulun odotus on alkanut. Lapset odottavat malttamattomina, että huomenna pääsevät avaamaan ensimmäisen luukun adventtikalenterista. Itsellekin tulee joulumieli kun katsoo lapsia ja heidän intoa.

ensimmäinen adventti valkealan kirkko

Joulunaika on ihana mutta usein aika täyttä. Sen takia etsin reseptejä, jotka ovat helppoja perinteisten ohjeitten rinnalle. Löysin Martha Stewart:in sivuilta tämän loistavan reseptin, joka sopii vaikka pikkujouluihin tai jouluaattoiltaan glögin kaveriksi sen jälkeen, kun Pukki on käynyt ja lapset leikkivät lahjoillaan.

lämmin brie ja skarppinäkkäri pikkujoulu purtava

Lämmin brie vaahterasiirapin ja pekaanipähkinän kera
yksi pieni kiekko briejuustoa tai palanen
reilu dl pekaanipähkinöitä
3 rkl vaahteransiirappia
3 rkl fariinisokeria

Lämmitä uuni 175 C asteeseen. Laita juustokiekko tai palanen pieneen vuokaan tai pelille joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista juustokiekkoa noin 15-20 minuuttia ja pientä palasta noin 5-10 minuuttia. Ota juusto uunista ja anna jäähtyä (noin 20 minuuttia isolle kiekolle ja 10 minuuttia pienemmälle palaselle).

Sillä välin kun juusto jäähtyy, levitä pekaanipähkinät pellille ja paahda kevyesti uunissa, noin 7-10 minuuttia. Samalla kun pähkinät ovat uunissa laita pieneen kattilaan vaahteransiirappi ja fariinisokeri ja kiehauta kunnes kastike on vaahtomaista. Tähän menee noin 1-2 minuuttia.

Ripottele pekaanipähkinät juuston päälle ja lusikoi siihen lämmintä vaahteransiirappiseosta. Tarjoile uuden skarppinäkkärin kera jossa on kurpitsansiemeniä ja kauraa. Ihanan yksinkertaista.

skarppinäkkäri kurpitsa ja kaura

Tässä uutuus skarppinäkkärissa, joka löytyy jo nyt Kouvolan kaupoista mutta alkuvuodesta sitä on tarjolla ympäri maata, sisältää yli 19 g proteiinia ja 11 g kuitua 100:ssa grammassa. Sen lisäksi se on loistavan makuinen. Suosittelen.

yhteistyössä Leimpomo J. Martin:in kanssa


Piparitalkoot

$
0
0

Joka vuosi lapset odottavat, että pääsevät joulun alla leipomaan pipareita. Heille se on rituaali, joka tuo joulun tupaan. Onhan piparitaikina melkein kuin muovailuvahaa, ja ehkä se on terapeuttista ja rentouttavaa tekemistä ennen joulua. He nauttivat tässä ja nyt, ja jos vain taikinaa riittäisi he leipoisivat vaikka joka päivä. Parin otteeseen ollaan leivottukin tänä vuonna.

piparitalkoot

Onko sinulle iso lista asioita jota pitäisi tehdä? Olen ratkaissut osan haasteesta sillä, että teen isoja taikinoita joista osan raakapakastan. Pakkasessa minulla saattaa olla pari-kolme piparitaikina pussia odottamassa sitä sopivaa hetkeä ja tarvetta. Silloin saadaan aina tuoreita pipareita. Vähän kuin ostaisi valmistaikinaa kaupasta, mutta paljon paremman makuista, ainakin minun mielestäni.

wilton leivonta tarvikkeet

Kouvolan keskustassa on pieni sisustus putiikki Mokka, josta löysin söpöjä piparimuotteja ja sarjan kivoja leivontatarvikkeita, mm. Wilton merkkisiä. Sieltä tarttui mukaan myös yksi aivan ihana joululahja. Sitä en nyt voi tässä paljastaa. Se on jo paketoitu ja laitettu hyllyn päälle piiloon, etteivät lapset löytäisivät sitä ja avaisi sen ennen, kuin se ehditään antaa saajalle. Minulle tulee kutkuttava tunne mahan pohjaan, kun löydän jonkun ihanan jutun. Täytyy vielä palata takaisin tutkimaan leivontatarvikkeita vähän tarkemmin. On aina mukavaa jos löytää jotain sellaista, joka poikkeaa massasta, ja vielä ihan paikallisesti.

ruispipareita mokka sisustuskauppa kouvola

Leipomisessa käytin Kymenlaakson lähiruoka REKO ringistä ostettuja jauhoja. Lasten kanssa tein ihan perinteisiä pipareita, itse tein ruispipareita joissa on ihanan pehmeä, ehkä vähän tahmeakin rakenne. Alla  ohjeet molempiin pipareihin. Ruispiparit vaativat vähän enemmän näpräystä niin, että ehkä se on vähän isompien hommaa kuin perinteiselle taikinalla tehdyt piparit. Ruispiparit ovat todellakin vaivan väärtti. Itselläni on iso taikina jääkaapissa odottamassa leipomista ja paistamista.

raussilan myllyn jauhot kymenlaakson reko

Meidän perheen perinteiset piparit (otettu kirjasta jonka Metsämies on saanut kummeilta joululahjaksi yli kaksikymmentä vuotta sitten. Tule Mukaan Leivommen Anni-Helenan kanssa kirj. Anne Kyröläinen ja Kaarina Roininen)

2 dl siirappia
2 dl sokeria
4 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
250 g voita
2 munaa
10 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
ripaus suolaa

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisä kuumaan seoksen joukkoon voi ja anna sulaa. Sekoita aina silloin tällöin. Anna hetken jäähtyä. Seoksen ei tarvitse olla viileä. Lisä joukkoon munat yksitellen sekoittaen puuhaarukalla.

Toisessa kulhossa mittaa vehnäjauhot ja sekoita joukkoon ruokasooda ja ripaus suolaa. Kaada siirappi seos vehnäjauho seoksen päälle ja sekoita kunne taikinasata tulee tasainen. Peitä kulho kannella tai kelmulla ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Voit esimerkiksi leikata seuraavana päivänä taikina kahtia ja laittaa toinen puoli muovipussiin. Paine litteäksi ja laita pakkaseen. Tee toiselle taikinan puoliskolla piparkakkuja jauhotetulla tasolla ja paista 200 C noin 5 minuuttia.

ruispipareita 2

Tämän ruispipari reseptin löysin Kaikki äitini reseptit blogista. Olen nyt leiponut näitä kahdesti ja  muokannut reseptiä hieman helpommaksi.

Mausteiset Ruispiparit

200 g voita
2 dl ruokosiirappia tai tummaa siirappia
3 dl fariinisokeria
2 rkl kanelia
2 rkl jauhettua korianteria
1 1/2 rkl neilikkaa
1 rkl inkivääriä
1 rkl maustepippuria
1/2 rkl muskottipähkinää
2 kananmunaa
3 1/2 dl ruisjauhoja
1 1/2 tl soodaa
2 dl mantelijauhetta
5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Mittaa siirappi, sokeri ja mausteet kattilaan. Kiehauta sen verran että sokeri ehtii vähän sulaa siirapin joukkoon. Lisää heti joukkoon kylmä voi ja anna sulaa. Sekoita silloin tällöin.

Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita kunnes seos on tasainen. Lisää sooda ja suola ruisjauhoihin ja sekoita siirappiseokseen. Lisää mukaan mantelijauhe ja viimeisenä vehnäjauhot parissa erässä.
Sekoita kunnes massa on tasaista. Peitä kannella tai kelmulla ja laita jääkaappiin yön yli.

Olen huomannut, että tämä taikina kestää vähän vaivaamista ja vehnäjauhojen käyttö leipomisessa. Ensimmäisen kaulimisen jälkeen keksit tahtoivat vähän levitä uunissa, mutta kun jaksoi kaulia taikinan kahteen kertaan (jauhoja käyttäen) niistä tuli ihan nättejä. Ripottele jauhoja työtasolle ja kauli sen päällä taikina levyksi. Voit tehdä ohuita tai vähän paksumpia pipareita.

Paista piparit noin 4-6 minuuttia 200 C.

talviaurinko

Mukavaa ja stressitöntä joulun odotusta! Seuraava Kymenlaakson Reko jakelu Kouvolassa on torstaina Joulukuun 17 klo 17.30 ja kestää noin tunnin.

Yhteistyössä sisustus liikkeen Mokan kanssa ja tässä Mokan facebook sivusto josta löytyy kaikki uusimmat uutiset.


Uuden vuoden herkku, raikas (ja helppo) vastakohta joulusuklaalle

$
0
0

Joulu ja joulusuklaat ovat ihania. Ne kuuluvat jotenkin yhteen. Lapset vielä käyvät yhä silloin tällöin kysymässä onko jouluherkkuja jäljellä. Onhan niitä vielä vähäisen. Pidetään vähän taukoa ja herkutellaan sitten uudestaan uutena vuotena. Eihän sinne ole enää kuin muutama päivä. Tänään tein meille pieniä maistiaisia tulevasta. Tämä nimittäin voisi olla juuri sopiva herkku uudeksi vuodeksi, se on hyvä vastakohta joulun makeisiin.

spelttinäkkäri ja leipäjuustoa lakkahillolla

Tänään keli muistutti kevät-talvea. Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta. Tien toisella puolella oleva lahti oli sen verran jäätynyt, että sinne uskalsi mennä ensimäistä kertaa tänä talvena. Lumesta ei kyllä ole vielä tietoakaan, mutta tänään kukaan ei valittanut, että olisi ollut tylsää ulkona.

lappalanjärvi finland first ice ensijäät

Metsämies oli tehnyt meille jouluksi leipäjuustoa. Alla olevasta youtube linkistä löydät tarkat ohjeet. Tärkeätä on käyttää, joko tilamaitoa tai kaupan rasvatonta maitoa. Kaupan kevyt tai täysmaito ei toimi kunnolla. Juuston tekeminen ei varsinaisesti ole vaikeata, mutta se vie aikaa ja siinä ei kannata kiirehtiä. Kaupan leipäjuusto toimii myös mainiosta alla olevassa reseptissä jos aikaa tai mahdollisuutta kotitekoiseen juustoon ei ole.

 

spelttinäkkäri ja itsetehty leipäjuusto

Paistettu leipäjuusto valkosuklaalla ja lakkahillolla
Leipomo J. Martin:in spelttinäkkäriä, halkaistu kahtia. (Myydään ympärimaata alkuvuodesta)
Puoli kiekkoa leipäjuustoa
100 g valkosuklaata, sulatettuna
lakkahilloa (Itse käytin Meritalon hilloa)
kanelia

leipomo j martin spelttinäkkäri ja uusivuosi

Sulata valkosuklaa varovaisesti mikrossa 20 sekunnin erissä ja sekoita aina välissä. Laita hetkeksi sivuun. Lämmitä valurautapannu ja laita sinne sulamaan nokare kookosöljyä tai voita. Kun pannu on lämmin laita sinne kolmion muotoisia palasia leipäjuustoa ja anna paistua kunnes pohja on saanut rapean ja kauniin tumman ruskean värityksen. Sillä välin ota rieskanäkkäri kiekkoja ja halkaise ne kahtia, laita tarjoilu alustalle. Nosta paistetut juuston palaset (paistoin vain yhdeltä puolelta) näkkärin päälle. Laita jokaisen näkkärin ja juustopalasen päälle lusikalla muutama raita valkosuklaata, teelusikallinen lakkahilloa ja ripaus kanelia. Nauti heti. Aiva ihana vastakohta suolaista ja makeaa ja ehkä juuri sitä mitä kaipasinkin kaikkien joulukarkkien jälkeen.

skating on the lake in Finland

ice blossoms

Yhteistyössä Leipomo J. Martin:in kanssa

 


Talven taika

$
0
0

Pakkaset ja oikea talvi ovat saapuneet pohjolaan. Lapset ovat iloinneet lumesta… niin kuin minäkin. Rakastan lumitöitä. Se on kuin ilmainen jumppa omalla pihalla ja samalla siinä tulee näkyviä tuloksia, toisin kuin talon siivouksesta. Tuntuu että siivouksen jäljet kestävät ihan liian vähän aikaa. Sen verran tehokasta, vai pitäiskö sanoa luovaa, pikku-väkeä meillä on.

nature's bar code

Viime sunnuntaina aurinko paistoi niin, että luonto oli täynnä sinisen sävyä. Oli hyvin kylmää ja kävellessäni järven jäällä tuli sellainen olo, kuin olisin ollut jossain pohjoisnavalla. Silmäripset ja hiukset menivät ihan huurteeseen, ja poskia nipisteli. Lähdin ihan yksin ja vaikka kävelin järvenjäällä vajaan 4 kilometria, hyvä tovi siinä aikaa vierähti, kun pysähdyin vähän väliä nauttimaan siitä rauhoittavasta kauneudesta ja yritin valokuvata niitä maisemia talteen.

valokeidas metsässä

Loppiaisena meille oli tulossa talo täyteen vieraita. Lapsilla oli parikin ideaa siitä mitä heille tarjoaisimme. Tämä seuraava resepti on ollut meidän lasten suosiossa osittain siksi, että se on sen verran helppo ohje, että osaavat valmistaa sen ihan itse ilman aikuisten apua. On mukava nähdä heidän iloiset kasvonsa, kun joku kehuu heidän leipomuksia. Ne suorastaan loistavat.

helpot riisimurokarkit

Nämä riisimurokarkit ovat ihanan simppelit, mutta jotenkin sopivat tähän vuoden aikaan ja kirpeään pakkaseen. Lapset olivat löytäneet reseptin ihan itse kotikokin sivuilta. Suosittelen että nämä karkit tehdään kookosrasvalla, maku on silloin parhaimillaan. Silloin saat gluteenittomia ja maidottomia karkkeja jotka sopivat useimmille herkuttelijoille.

Riisimurokarkit

100 g kookosrasvaa (tai voi)
1/2 dl kaakaojauhetta
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
7 dl riisimuroja

Sulata kookosrasva (tai voi) varovaisesti mikrossa. Lisää joukkoon kaakaojauhe, tomusokeri ja vaniljasokeri, sekoita. Lisää lopuksi riisimurokarkit. Lusikoi pieniin karkkipapereihin ja anna kovettua kylmässä.  Usein teemme kaksinkertaisen annoksen ja säilytämme niitä pakkasessa ja otamme sieltä aina tarvittavan määrän tarjolle. Sieltä saa nopeasti pikku herkut, jos vaikkapa lapset ovat olleet tosi reippaita.

ice crystal collage

lumi huurre snow frosted branches


Kasvis Feijoada

$
0
0

Pari viikkoa sitten lähdin kolmen muun jenkkimutsin kanssa viikonlopuksi mökille. Se oli vielä kovien pakkasten aikaa. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun arki pitää tiukasti kiinni. Oli semmoinen olo, että ei oikein olisi mahdollisuutta lähteä viettämään vapaa-aikaa, niin paljon on tekemistä. Meillä kaikilla taisi olla sellainen olo. Ja ehkä juuri silloin se irti-otto tulee kaikkein eniten tarpeeseen.

jenkkimutsi vapaalla

Viikonlopuksi ei ollut paljon tavoitteita. Rentoutuminen taisi olla suurin päämäärä.

food of all colors

Flunssakausi on täällä taas. Usein silloin kun on vähän liikaakin tekemistä iskee flunssakin. Siskoni oli saanut työkaveriltaan reseptin, joka on Portugalilaista alkuperää ja täynnä värikkäitä kasviksia. Feijoada tehdään myös monessa vanhassa Portugalin siirtomaassa ja niin kuin hyvin usein käy ruokaperinteelle joka kulkeutuu ympärimaapalloa, tästäkin reseptistä löytyy monia versiota. Minun versioni on ehkä lähimpänä reseptiä, joka löytyy koilis-Portugalissa. Siinä on käytetty kidneypapuja mustapapujen sijaan. Perinteisesti tämä ruoka on pitkään haudutettu saviastiassa tai -ruukussa. Sitä on kypsennetty niin kauan että liemi enää juuri ja juuri peittää kasvikset ja lihan. Sen voi syödä sellaisenaan tai tarjoilla riisin kera. Alla oleva resepti on kasvis versio, mutta voit halutessasi lisätä vähän possua tai vaikkapa laadukkaita ja lihaisia makkaroita. Portugalissa saatetaan lisätä joukkoon mustanmakkaran tyyppistä makkaraa.

Kasvis Feijoada

1 myskikurpitsa leikattu kuutoiksi
3 eriväristä paprikaa, kuutioitu
juustokuminaa
jauhettua paprikaa
oliiviöljyä

Lämmitä uuni 180 C asteeseen ja paahda uunissa yllä olevat kasvikset, mausteet ja oliiviöljy noin 25-30 minuuuttia. Paahtaminen antaa kasviksille ihanan maun ja ne pitävät paremmin muotonsa myöhemmin, kun ne on lisätty pataan.

1-2 punasipulia, hienonnettuna (noin 1/2 dl laitetaan sivuun)
4 valkosipulin kynttä tai yksi kokonainen yhden kynnen valkosipuli, hienonnettuna
kaksi tetrapurkkia papuja (mustapapuja ja kidneypapuja), huuhdeltuna
yksi parsakaali leikattu suupaloiksi
vettä
suola
mustapippuri
juustokuminaa
chilihiutaleita

Kuullota sipuli ja valkosipuli kattilassa ja lisää siihen suolaa, mustapippuria, juustokuminaa ja chilihiutaleita. Lisää joukkoon pavut ja vettä niin, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää joukkoon paahdetut kasvikset. Anna hautua hiljaisella lämmöllä. Lisää viimeisenä parsakaalin kukinnot.

Sillä välin kun Feijoada on hautumassa,valmista tomaattisalaatti.

2 tomaattia, kuorittuna ja kuutioitu
1/2 dl punasipulia joka oli laitettu aikaisemmin sivuun
tuore korianteri, hienonnettuna

Tarjoiluun créme fraîche ja pinaatinlehtiä

Tarjoile Feijoada tomaattisalatin ja pinaattilehtien kera ja halutessasi créme fraîche:in kanssa. Ja Leipomo J. Martin:in Kurpitsa & Kaura Skarppinäkkäri on loistava kyytipoika talviseen pataan.

feijoada

Yhteistyössä Leipomo J. Martin:in kanssa.

ruokabloggajan arkea

Valokuvausta ja ruokabloggajan arkea  ;)


Vintage Amerikan suklaakeksit

$
0
0

Onneksi lopultakin tuli lunta, maisema muuttui hetkessä valkoiseksi. Lapset olivatkin toivoneet jotain vähän erikoisempaa, kun oli ystävänpäivä.

lumilinnakaakao collage

Metsämies rakensi lapsille lumilinnan niin isoilla lumipalloilla etten itse olisi jaksanut niitä nostaa. Ja meidän kaksi vuotias Mörökölli hyppi riemusta. Hänen sanavarastossa sana linna tarkoittaa kaikkia rakennuksia. On se aika ihanaa, kun ajetaan kotipihaan ja hän osoittaa meidän kotia ja sanoo, ”Linna!”

lumilinnaleikit

Juotiin ystävänpäivän kunniaksi lumilinnakaakaot ja lapset askartelivat toisilleen kortteja.

vintage chocolate chip cookies spelttijauhoilla edit

Eilen leivoin Vintage suklaakeksejä, jotka ovat tuttuja omasta lapsuudestani. Muokkasin reseptiä sen verran että lisäsin taikinaan spelttijauhoja. Speltti tuo uusia makuvivahteita, mihin pelkkä valkoinen vehnäjauho ei pysty.

sunspelt jauhoja

Alkuperäisen reseptin löysin BBC:n goodfood sivustoilta. Alla oleva resepti on oma versioni. Meidän perheelle tein kolminkertaisen annos.

Yksinkertainen taikina                                                                                       kolminkertainen taikina
150 g pehmeää voita                                                                                            450 g
80 g vaaleaa muscovado sokeria tai fariinisokeria                                       240 g
80 g sokeria                                                                                                           240 g
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria                                                                 6 tl
1 kananmuna                                                                                                         3 kpl
75 g spelttijauhoja                                                                                                225 g
150 g vehnäjauhoja                                                                                              450 g
1/2 tl ruokasoodaa                                                                                               1 1/2 tl
1/4 tl suolaa                                                                                                           3/4 tl
100 g taloussuklaata leikattuna karkeaksi rouheeksi/palasiksi                 300 g

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit kunnes vaahdosta tulee vaalea. Lisää joukkoon vaniljauute. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa hyvin jokaisen munan lisäyksen jälkeen. Sekoita toisessa kulhossa kuivataineet ja lisää ne voi-sokerivaahdon sekaan. Sekoita vain sen verran, että taikinasta tulee tasainen massa. Lisää joukkoon suklaarouhe.

Käyttäen kahta lusikkaa, pyöritä joko pieniä 30 g taikinapalloja tai isompia noin 56-58 g taikinapalloja. Minä  laitan aina taikinapallot leivinpaperilla vuoratulla rasiaan pakastimeen. Paista tarvittava määrä jäisiä keksiä uunissa 180 C paistoaika noin 8 minuuttia pienille kekseille ja noin 10-11 minuuttia isommille kekseille. Jäisiä keksiä ei tarvitse sulattaa ennen paistamista. Näin niistä tulee paksuja ja muhkeita joissa on pehmeä sisus. On tärkeää, että keksejä ei ylipaisteta. Riittää että ne ovat reunoista ruskeita ja keskeltä ne saavat jäädä vähän vaaleammiksi.

valentine's day cards

Onnellista ystävänpäivää teille kaikille. ”Enkeleitä on, mutta joskus heillä vain ei ole siipiä, ja kutsumme heitä ystäviksi.”



Herkkuja Kouvostoliitosta ja vähän kauempaa

$
0
0

Tänään aurinko paistoi niin, että se jo lupaili kevään tuloa. Aurinkolasitkin piti kaivaa esiin. Sain pari tuntia  vapaa-aikaa aamupäivällä. Se tulikin tarpeeseen. Nyt on ollut todella intensiivinen jakso monessa suhteessa. Kävin ihan itsekseni katsomassa löytyisikö vauvalle jotain aivan ihanaa. Tuntuu juhlalliselta ostaa uudelle vauvalle jotain uutta vaikka vanhoja ja muistorikkaitakin vaatteita jo löytyykin kaapistakin. Katsotaan hoksaavatko lapset kumpi on tulossa, kun olen pessyt vauvan vaatteet ja viikanut ne kaappiin. Nämä viimeiset viikot ovat aina yhtä jännittäviä. Vauvahan voisi syntyä oikeastaan milloin vain tai sitten päättää että tuleekin reilusti lasketun ajan jälkeen. Eli viikkoja voisi vielä mennä. Molemmista on kokemusta.

papulaari kouvola

Kouvolassa on nyt uusi, ihanan tunnelmallinen pieni kahvila. Papulaarista löytyy pienpaahtimoiden kahveja ja kaikki kahvit ja teet tehdään huolella. Loistava paikka tämmöiselle hifistelijälle! Kävin siellä tänään ja tilasin chailatten, joka tehdään aitoon teehen, eikä makusiirappiin. Pinnalle oli siroteltu kevyesti kanelia ja lisätty ripaus ruokosokeria. Enemmän makeutta en kaivannutkaan. Heillä oli menussaan Kouvostoliiton oma lattekin, varmasti on kokeilemisen arvoinen.

maroccolainen appelsiinisalaatti ja rieskanäkkäri

Ihan läheltä löytyy paikallinen Leipomo J. Martin joka valmistaa näitä uutuus spelttinäkkäreitä. Näkkäreiden kaveriksi hain inspiraatiota vähän kauempaa. Jotenkin tämä salaatti sopi tähän päivään niin hyvin. Se on yksinkertaisalla tavalla raikas ja aurinkoinen niin kuin Marokko, jossa siskoni kävi vuosi sitten ja toi tämän reseptin meille tuliaisena. Tämä salaatti olisi loistavaa tarjottavaa esimerkiksi viikonloppubrunssilla.

marrakech

Marrakech, Marokko  kuvat: Kaija E. Wuollet, Laavu studios

Marokkolainen appelsiinisalaatti

kolme appelsiiniä kuorittu ja ohuesti viipaloitu
8 taatelia, kivet poistettu ja leikattu neljänneksi osiksi
kaneli

Asettele appelsiinit laakealle lautaselle. Asettele päälle taatelit ja muutamia ripauksia kanelia.
Nauti spelttinäkkärin kera jossa on vähän tuorejuustoa.

marokkolainen appelsiinisalaatti

Yhteistyössä Leipomo J. Martin:in kanssa.


Joskus yksinkertainen on parasta

$
0
0

Easter mummus Finland

Viime viikolla vielä hiihdeltiin järven jäällä, mutta pikku hiljaa jokien suut alkavat olla sulia, eikä uskallus riitä enää mennä jäälle. Pilkkijöitä siellä kyllä oli tänäänkin.

hiihtäminen järvenjäällä nordic winter

Viime viikolla teimme sunnuntai ruuaksi meidän perheen suurta herkkua. Paistettuja muikkuja, perunamuusia, tillikastiketta, salaattia ja kaveriksi skarppinäkkäriä. Kokonainen kilo muikkuja hävisi lasten ja vähän isompien suihin päivän aikana. Ja useampi lapsi totesi, että tämähän on parasta ruokaa. Rapeat pyrstöt olivat erityisen suosittuja.

paistettuja muikkuja

Joskus yksinkertainen ruoka on parasta. Muikkujen paistamiseen tietysti menee oma aikansa, mutta vaikeaa se ei ole.

Paistettuja muikkuja

2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen

Sekoita kulhossa ruisjauho, vehnäjauho, suola ja mustapippuri. Huuhtele siivilässä muikut kylmällä vedellä. Anna ylimääräisen veden valua pois. Lämmitä valurautapannu keskilämpöiseksi ja laita sinne nokare voita.  Pyöräytä muikut nopeasti jauhoseoksessa ja asettele pannulle vierekkäin. Paista noin 3-4 minuuttia, kunnes pinta on muuttunut rapean ruskeaksi. Käännä ja jatka vielä paistamista noin 3-4 minuuttia. Ota paistinlastalla ylimääräinen jauho pois pannulta ja lisää nokare voita jokaisen paisto erän välissä.

Tillikastike

2 dl Kreikkalaista jogurttia
1/2 dl puristettua sitruunanmehua
nyrkillinen tuore tilliä, hienonnettuna
suolaa
valkopippuria
mustapippuria

Sekoita tillikastikkeen ainekset yhteen ja mausta suolalla ja pippureilla oman maun mukaan.

vendence with dill sauce

Nauti skarppinäkkärin ja muusin kanssa. Meidän muusiin oli tällä kertaa lisätty vähän porkkanaa. Joskus olen lisännyt bataattiakin. Riippuu siitä mitä sillä hetkellä sattuu löytymään kaapista.

Yhteistyössä Leipomo J. Martin:in kanssa.

Easter traditions


Kiirettä pitää

$
0
0

Tämä kevät on ollut täynnä ainutkertaisia kokemuksia ja kaksi synnytystä ihan kirjaimellisesti. Maaliskuun lopulla meille syntyi ihana pieni Jasmin-vauva ja vain vajaa kuukausi myöhemmin avasimme Helsingin Forumin uuden kahvila konseptin (Muumikaupan lähellä toisessa kerroksessa). Cabana de Empanadas on kahvila, joka tuo pienen palan Etelä-Amerikkalaisia värejä ja makuja tänne pohjolaan.

cabana lounas 2

Ja niinhän siinä on käynyt, että tämä maalla asuva jenkkimutsi on saanut kulkea Helsinkiin melkein joka viikko pieni Jasmin-vauva kainalossa. Kysyinkin lapsilta mitä suolaista tarjoaisimme Jasminin ristiäisissä ja vastaus tuli kuin yhdestä suusta, ”Empanadoja!” Aika osuva vastaus. Jasmin on ollut meidän ”empanada baby”. Ihan kirjaimellisesti.

jasmin

flyer back 3

cabana de empanadas forum helsinki

Tervetuloa lounaalle tai kahville!

cabana de empanadas avajaiset

Meitä voi seurat facebookissa https://www.facebook.com/cabanaempanadas/

tai instagramissa @cabanaempanadas

Meidän ihana sisustus on suunnitellut Elisa Ahonen Ester Visual:ista


Maakarit ja suklaanäkkäri

$
0
0

father and daughter finnish summerSuomessa lomaillaan heinäkuussa. Ihan perusteellisesti. En tiedä onko maailmassa toista paikkaa, jossa kaikki lomailevat yht’aikaa. Pitkien lomien pito on aina ollut minulle vierasta.

Mutta olen huomannut, että jos koko maa on lomalla yhtä aikaa, on ehkä turha yrittää sitä vastustella. Ehkäpä on parempi tehdä niin kuin muutkin ja lomailla heinäkuussa. Kesä on lämpimillään, puut vehreämillään ja kesäyöt valoisia. En valita. Rauhalliset hetket perheen kanssa ovat ihania. Siellä usein syntyvät myös ne pienet arjen tähtihetket, joita voi tallentaa muistin sopukoihin.

relaxing in the summer sun sepiaParhaat muistot eivät aina tarvitse suurta budjettia tai erikoisia suunnitelmia. Hiljaista yhdessäoloa. Lettujen paistoa. Hiekkalinnan rakentamista. Uimista. Nurkkajussia. Keinumista. Makkaranpaistoa. Ja taas uimista. Sauna. Ja iltauinti.

lasten kanssaOlimme kotona juhannuksena kun muutama lapsistamme oli vielä toipiliaana. Oli ihanaa hetkeksi vain pysähtyä ja rauhoittua. Olin löytänyt kaupasta HK:n Maakarit nimiset makkarat ja ajattelin, että kokeilisimme niitä juhannuksen kunniaksi. Metsämies lämmitti kesäkeittiön grillin puilla valoisassa illassa.

hk maakaritKoska meitä oli kahdeksan syömässä, leikattiin jokainen makkara kahteen ja näin kaikki saivat maistaa kaikkia kolmea makua. Maku analyysi oli käynnissä. Itse pidin eniten puolalaisesta Wojtek makkarasta ja sen valkosipulin mausta. Kalifornialainen Dylan oli liian hedelmäinen minun makuun. Hassan oli kivan mausteinen ja siinä oli karkeampi suutuntuma. Klassikko mökkiruokaa.

hookoo maakaritKäykö teidän perheessänne koskaan niin, että joku lapsista tulee jossain vaiheessa iltapäivää, kun päiväruoka on jo syöty ja ehkä ollaan hetkeksi otettu tauko uimisesta ja luetaan kirjaston kirjoja sohvalla tai lattialla, ja ilmaisee herkkunälän saapuneen. Välillä herkutellaan ihan sokeriherkullakin mutta välillä yritän keksiä vähän terveellisempiä herkkuja. Avokadosuklaavanukasta, hedelmäsalaattia, tai tällä kertaa keksimme tehdä omia tummasuklaaspelttinäkkäreitä merisuolalla. Hyviä olivat. Tämmöiseen tarkoitukseen olen huomannut että suklaa jossa on kaakaon pitoisuus noin 60% toimii parhaiten. Kuorrutus ei jää liian ohueksi ja se kovettuu mukavammin.

tumma suklaa merisuola spelttinäkkäriNämä ovat niin helppoja että sopivat erityisesti mökkeilyyn ja niitä voi nauttia vaikkapa laiturin päässä samalla kun varpaat lilluvat vedessä.

Suklaarieskanäkkärit merisuolalla
6 kpl speltti rieskanäkkäreitä, taiteltu varovaisesti neljäneksi osiin
tummasuklaata (noin 60% kaakaomassaa) sulatettuna
sormisuolaa (Maldon merisuolahiutaleita)

Taittele rieskanäkkärit varovaisesti neljään osaan. Sulata suklaa varovaisesti mikrossa aina 20 sekuntia kerrallan. Sekoita välillä. Anna suklaan hiukan jäähtyä ja sekoita kunnolla uudelleen. Kasta rieskanäkkärin leveämpipää suklaaseen ja asettele pellille. Ripottele sormisuolaa päälle ja anna kovettua (jos maltat?!) jääkaapissa. Ihana välipala kahvin kera.

tumma suklaa merisuola spelttinäkkäri2beach beauty

suomalainen kesäYhteistyössä Leipomo J. Martin:in kanssa.


Kouvolan omat herkut

$
0
0

Toissa viikolla sain muutaman tunnin vapaa-aikaa. Vietin Kouvola-päivää esikoisen ja kuopuksen kanssa. Harvinaista herkkua kun viimeaikoina suuntana on ollut Helsinki ja työt. Vein vanhimman tyttären kampaamo Cappaan. Olen käynyt siellä vuosia ja yleensä leikkaan koko muun perheen (paitsi omani) hiukset. Olin luvannut Silvialle, että ennen kuin hän lähtee rippikouluun, hän pääsee kampaajalle laittamaan kiharat. Tätä päivää odotettiinkin.

esikoinen ja kuopus collage

Sillä aikaa, kun Silvia oli kampaajalla (ja urakkaan meni neljä tuntia, niin paksut hiukset hänellä on!) minulla oli aikaa hoitaa välttämättömiä asioita ja pysähtyä hetkeksi kahville ja nauttimaan pienen kaupungin sykkeestä. Kävin ensimmäiseksi Papulaarissa. Kouvolan paras kahvila, hands down!

Minusta on ihanaa, että löytyy paikallisia yrityksia, jotka tarjoavat korkealaatuista palvelua ja tuotteita. Sinä päivänä löysin toisenkin kivan paikan, heti tien toiselta puolelta. Nirvana Tea & Wellness Shop löytyy Kouvolakatu 1:stä. Olen itse aika kofeiini-herkkä, niin valitsin tällä kertaa tuotteita, jotka pystyn nauttimaan ilman huolta. Hibiscus teepussi ja paria laatua vihreääteetä lähti mukaani. Myöhemmin olisi tarkoitus tehdä vihreästäteestä kylmäuutettua teetä. Täydellistä juomaa kesähelteille.

Muutama päivä sitten tein hibiscus teestä ensin ihan kuumaa juomaa. Maku on lähellä ruusunmarjateen makua. Hibiscus teessä ei ole varsinaista teetä ja se on luontaisesti kofeiiniton. Seuraavaksi annoin teen jäähtyä niin, että teepannussa oli koko ajan kolme hibiscuskukkaa. Meidän Liljan kukka oli tehnyt aikaisemmin kotimehusta (puolukka) jääpaloja. Laitoin lasin täyteen puolukkamehu jääpaloja ja kaadoin huoneenlämpöiseksi jäähtynyttä hibiscus teetä päälle. Jääpalaset toivat teelle hennon makeuden. Meidän pikku Mörökölli innostu juomasta niin, että minulle ei jäänyt kuin maistiaiset.

hibiscus ice tea and vegan smoothie

Käydessäni Nirvanassa sain vinkin käyttää hibiscus teetä smoothien pohjaksi. Laiton reseptin jo instagramiin mutta laitan sen myös tänne.

Hibiscus tee smoothie (2 isoa tai 4 pientä annosta)

2 dl huoneenlämpöistä tai kylmää hibiscus teetä
yhden sitruunan mehu
2 dl mustikoita (voivat olla myös pakastemustikoita)
1 iso lehtikaalen lehti, revitty palasiksi
1-2 nektariiniä, paloiteltuna
1 rkl chia siemeniä
1 tsp macajauhetta

Jos haluat että smoothiessa on hieman enemmän makeutta ja kaliumia lisää 1-2 banaania

Tarjoilin smoothien pähkinöitten kera, jotta annokseen tulisi vähäsen proteiinia. Mutta yhtä hyvin voit tarjoilla sen jogurtin tai vaikkapa myslin kera.

Kerrotaan, että hibiscus tee saattaa alentaa verenpainetta ja kolesteroliarvoja ja sisältää monia muitakin terveysvaikutteita. Todennäköisesti näitä vaikutuksia voi saavuttaa vain, jos käyttää teetä säännöllisesti ja elää muutenkin terveellisesti.

hibiscus tee ja vegaanismoothies

Nautinnollista heinäkuuta!


Betoni-Kouvolan maisemia ja makuja

$
0
0

Viimeisessä postauksessa kerroin Kouvolan omista herkuista. Jatkan samaa teemaa tälläkin kerralla. Kouvola on saanut maineen, että tämä kaupunki on betoninen ja kurja paikka. Huomasin, että Helsingin sanomien Nyt liitteesä se olikin luokiteltu Suomen karuimmaksi kesäkaupungiksi. Myönnän, että Kouvolan keskusta ei ehkä voita kaupunkien kauneuskilpailuja, mutta joskus juuri rumuudesta löytyykin jotain erittäin kaunista. Se usein ei ole liian jalostettua, vaan viehättävää omalla raa’alla tavallaan. Kuusankoskelta löydät vanhat tehtaat joissa on tunnelmia menneistä ajoista. Valkealassa on maatiloja, maalaismaisemia ja sievä pieni kirkonkylä. Kouvolasta löytyvät betoniset rakennukset ja rautatie. Kouvolasta pääsi aikoinaan ja yhä edelleen helposti itään vaikka Pietariin asti. Ehkä Kouvolan kaupunkikuva perustuu funktianalismiin. Tänne tultiin rakentamaan rautatietä tai töihin paperitehteille. Nykyinen Kouvolan kunta on osa vanhaa Valkealaa.

selänpään asema

Selänpään vanha asema

Täältä löytyy monenlaisia miljöitä, ihan muutamien kilometrin säteellä. Ne heijastelevat menneitä aikoja ja jossa uudet tekijät muokkaavat Kouvolasta näköistään. Sen takia minusta on ihanaa, kun ihmisistä löytyy yritteliäsyyttä kokeilla ja kehittää uusia viihtyisiä paikkoja. Ja ehkä jos käyttää hieman huumoria, betonistakin saa jotain hauskaakin. Papulaari kahvilalla on nimittäin Betonilatte kahvimenussa ja harmaata betonisuklaatakin voi ostaa.

Kahvitauko Papulaarissa ja Inkapaahtimo Voikkaalla

Kahvitauko Papulaarissa ja Inkapaahtimo Voikkaalla

Viime postauksessa kerroin hibiscusjääteestä. Tee löydöt tein Kouvolan omasta Nirvana Tea & Wellness shopista. Kaapista löytyy lisää tee herkkuja. Jos olet tee-ihminen, kannattaa käydä Nirvanassa. Sieltä saa loistavaa palvelua ja paikanpäälläkin voit juoda kupposen teetä. Seuraava tee, jonka haluaisin oppia tekemään kunnolla, on matcha tee. Ei haittaa vaikka ei asuisikaan täällä meidän Betoni-Kouvolassa, heillä on myös nettikauppa josta on helppo tilata haluamansa.

cold brewed tea collageKylmäuutettu tee

Kylmäuutettu tee oli minulle uusi tuttavuus. Laitoin illalla teepannuun kylmää vettä (noin 1/2 litraa vettä) ja teelusikallinen Nirvanan Misty Mountain Japanese Green Tea ja Compassion Chinese Green Oolong. Teepannun laitoin yöksi jääkaappiin. Aamulla tee oli valmista (noin 12 tuntia). Lopputulos oli raikas. Teen maku tuli hienostuneesti esiin ilman kitkerää makua. Join teetä ihan pelkästään sekä sitruunansiivujen kera. Molemmat versiot olivat herkullisia.

Samoja teelehtiä voi käyttää toisenkin kerran, jos tekee kylmäuutettua teetä. Toiseen erään tarvitaan vain enemmän aikaa. Kaada teekannuun uusi erä kylmää vettä. Anna olla jääkaapissa koko vuorokauden ajan tällä kertaa.

sunflowers

Valkealan väylän varrella löytyy valkoinen rakennus, jossa leivotaan skarppinäkkäriä. Syysilmat ovat jo osittain saapuneet ja etsin netistä ohjetta, jossa olisi täyteläisiä makuja ja joka sopisi rapeaan Skarppinäkkäriin. Löysin Rindy Mae blogista juuri sopivan ohjeen. Tämä resepti on sopiva esimerkiksi pimenevien iltojen kaveriksi. Siinä on hieman ylellisyyden tuntua ja tekee arki-iltapalasta vähän juhlallisemman.

feta date honey spread

Feta, hunaja ja taatelilevite

reilu 2 dl fetajuustoa, mieluiten sellaista joka murenee helposti
reilu 1 dl manteleita, karkeana rouheena ja uunissa paahdettu
reilu 1 dl taatelin palasia
1 rkl tuoretta timjamia (tai 2 rkl tuoretta meiramia)
2 tl raastettu sitruunankuorta
1/2 dl hunajaa
1/4 tl cayenne pippuria

Hienonna fetajuusto.Leikkaa manteli karkeaksi rouheeksi ja laita leivinpaperilla vuoratulle pelille. Laita mantelit 175 C uuniin 4-5 minuutiksi tai niin kauan, että ne ovat saanneet kauniin värin. Ota uunista ja anna jäähtyä. Sillä aikaa kun mantelit jäähtyvät, pilko taatelit, raasta sitruunankuori ja leikkaa tuoreesta timjamista pienet lehdet irti. Sekoita feta, mantelit, taatelit, timjami ja sitruunankuori yhteen. Laita hunaja mikron kestävään kulhoon ja lämmitä 15 sekuntia mikrossa. Sekoita hunajan joukkoon cayenne pippuri ja kaada fetaseoksen päälle. Nauti skarppinäkkärin ja kylmäuutetun teen kera. Ehkäpä se maistuisi parhaiten Kouvolalaisessa maisemassa.

feta hunaja ja taatelilevite ja skarppinäkkäri

Maalaismaisemia Valkealassa

Maalaismaisemia Valkealassa

Yhteistyössä Leipomo J. Martinin kanssa.


Kausiruokaa: Kurpitsa pannukakkuja ja kuuluisa DIY Pumpkin Spice latte

$
0
0

Alkukesästä Metsämies istutti pihan perälle kurpitsansiemeniä. Meidän puutarha jäi aika vähälle huomiolle viime kesänä, joten suuria odotuksia minulla ei ollut. Ehdittiin jo ajatella ettei sieltä ole tulossa mitään. Menimme yhtenä päivänä katsomaan kurpitsoita ja sieltä löytyikin viisi isoa ja vihreää kurpitsaa. Yhteen oli jo tullut vähän oranssia näkyviin. Niinpä me annomme niiden olla ja rauhassa kypsyä, vihreiden lautasen kokoisien lehtien alla.

pumpkins

Kurpitsat kuuluvat syksyyn. Sadonkorjuun aika, kylmenevät ilmat ja oranssit kurpitsat. En yleensä ikinä osta maustettuja kahvijuomia. Mutta Starbucks:in Pumpkin Spice latte on poikkeus, ja siinä ei todellisuudessa ole lainkaan kurpitsaa. Mutta sitä ei voi kieltää että kurpitsa ja piparkakun mausteet ovat kuin luotu toisilleen.

kurpitsalettuja-aka-pancakes

Kurpitsa on todella monipuolinen kasvi. Siinä on sen verran mieto maku, että se sopii monenlaiseen leivontaan ja ruuanlaittoon. Kurpitsan valttina on se, että se tuo mehevyyttä ja suurustaa kastikkeet. Tiesitkö että kurpitsassa on paljon kuitua ja beetakaroteenia.

Suomesta ei saa valmista kurpitsasosetta, jolla voisi tehdä kuuluisaa amerikkalaista Pumpkin Pie:ta. Ja se on yksi niistä asioista, jota ikävöin joka syksy. Kurpitsapiirakan palanen, kermavaahtoa päällä. Ai että, herkkua. Päätin etsiä keinon tehdä kurpitsasosetta itse. Kokeilin erillaisia tapoja ja seuraava resepti on toiminut parhaiten. Kaiken lisäksi se on todella helppoa. Siinä ei tarvitse pilkkoa kuoria lainkaan.

kurpitsan-paisto

 

Kurpitsasose
1 kurpitsa, halkaistu puoliksi
uunipelti, jossa on reunat
vettä

Lämmitä uuni 160 C asteiseksi. Halkaise kurpitsa ja koverra keskeltä pois siemenet ja lankamainen ”höttö”. Jos haluat, voit säästää siemenet ja paahtaa uunissa ja maustaa suolalla.

Vuoraa matalareunainen uunipelti leivinpaperilla ja aseta kurpitsanpuolikas pellille niin, että kuoripuoli on ylöspäin. Kaada pellille vettä noin 1.5 cm verran. Paista kurpitsaa uunissa noin tunti ja vartti tai kunnes se on sen verran pehmentynyt, että voit helposti pistää haarukalla kurpitsan kuoren läpi.

Anna hetken jäähtyä ja vedä pois kuori, joka on paperinohut ja helposti irtoava. Soseuta sauvasekoittimella. Laita sose siivilään ja anna ylimääräisen nesteen valua pois noin tunnin ajan.

Pumpkin spice-pannukakkuja

Tästä ohjeesta voi yhtä hyvin tehdä paksuja amerikkalaisia pannukakkuja kuin vohveleita ja resepti ei sisällä lainkaan puhdistettuja sokereita. Ohje on kohtalaisen suuri, pienemmälle porukalle puolita ohje.

6 kananmunaa
2 dl kookossokeria
1 tl vaniljasokeria tai uutetta
4,5 dl täysjyväsämpyläjauhoja (7% kuitua)
1 dl vehnänalkio
1 tsp kanelia
1/4-1/2 tl inkivääriä
1/4-/2 tl neilikkaa
1/4 tl maustepippuria
1 tl ruokasooda
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
2 dl maitoa (kauramaito tai mantelimaito käy yhtä hyvin)
5 dl kurpitsasosetta

kurpitsalettuja-taikina

Vatkaa kananmunat ja kookossokeria paksuksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola keskenään. Laita hetkeksi sivuun. Sekoita mausteet ja vaniljasokeri tai -uute kurpitsasoseen kanssa. Varovaisesti lisää vuorotelleen jauhoja ja kurpitsasosetta ja sekoita kunnes taikina on tasainen. Lisää vielä öljy ja maito. Taikina on kohtalaisen paksua.

Lämmitä paistinpannu pienellä tai keskilämmöllä. Käytä kookosöljyä paistorasvana. Kaada kauhallinen taikinaa paistinpannulle ja hiukan levitä taikinaa. Anna kypsyä kunnes muutamia kuplia ilmantuu letun pintaan. Käännä ja paista vielä hetki. Jos haluat tarkistaa letun kypsyyttä, leikkaa pieni viilto letun keskiossaan.

Tarjoile aidolla vaahteransiirapilla ja kermavaahdolla, joka on kevyesti maustettu kookossokerilla ja kanelilla. Letut ovat meheviä ja täyttäviä. Jos ylimääräisiä lettuja jää, voit lämmittää seuraavana päivänä esim. paahtokoneessa, niin pinnasta tulee ihanan rapea.

home-made-pumpkin-spice-latte-kotitekoinen-pumpkin-spice-latte

Syksyisin, kun käyn Helsingissä, minulle tulee pakkomieli saada Pumpkin Spice latte. Ajattelin, että kai sitä voi tehdä kotona ihan oikeasta kurpitsasta. Etsin netistä ideoita ja löysin seuraavan ohjeen Kitchn:in sivuilta.

Pumpkin Spice latte–parempi kuin Starbucks

2 annosta

2 rkl kurpitsasosetta
1/2 tl mausteseosta, jossa on kaneli, muskottipähkinää ja neilikkaa
ripaus mustapippuria
2 rkl sokeria (Voit yhtä hyvin käyttää hunajaa tai raakaruokosokeria eli inkkarisokeria)
2 rkl vaniljauutetta
4,5 dl täysmaitoa
2-4 shottia espressoa

Kermavaahtoa ja ripaus kanelia päälle

Sekoita mausteseos ja sokeri tai hunaja kurpitsasoseen kanssa ja laita hetkeksi sivuun. Keitä espresso ja lämmitä maito melkein kiehumispisteeseen. Maito ei saa kiehua. Jos sinulla ei ole kotona espressokonetta tai maitovaahdotinta, voit käyttää mokkapannua, joka laitetaan lieden päälle ja lämmittää maito kattilassa. Maidon vaahdotus onnistuu parhaiten French press eli pressopannua käyttäen. Kaada lämmitetty maito pressopannuun niin,että se on puoleksi täynnä. Nosta ja paina suodatinmäntä edestakaisin noin 15-20 sekuntia niin, että vaahto on alkanut muodostua. Ota suodatinmäntä pois ja pyöritä pannua niin, että maidosta häipyy isot kuplat ja se muuttuu kiiltäväksi.

Kaada 1-2 espressoannosta kupin pohjaan. Lisää kurpitsaseos espressoon ja sekoita. Kaada päälle vaahdotettu maito. Koristele halutessasi kermavaahdolla ja kanelin ripauksella. Nauti kiireettömästi. Elämä parhaimmillaan.



Syksyn lapset: Pihlajanmarja ja Aronia

$
0
0

Minulla on ollut tässä tuumaustauko. Tämän blogin suhteen. Bloggaus on sellainen asia josta nautin todella paljon. En ole halunut lopettaa. Ollaan mietitty Metsämiehen kanssa mihin suuntaan blogia pitäisi lähteä viemään ja olemme tulleet siihen tulokseen että aletaan kirjoittamaan sitä yhdessä. No, oikeastaan minä vielä pääsääntöisesti kirjoitan sitä mutta Metsämies kirjoittaa postauksia aina silloin tällöin, ehkä kerran kuussa. Ollaan jo valokuvattu muutama postaus ja kerätty materiaalia. autumn fog

Ollaan me tässä myös mietitty ja suunniteltu jo useamman vuoden uutta yhteistä projektia. Ihan vielä en voi paljastaa mikä se on, mutta se olisi jossain mielessä uuden alku. Niin kuin syksy usein on. Koulut alkaa ja arkirutiinit palaavat ja uusia asioita aloitetaan ja kokeillaan. Syksyssä on hiljaista energiaa. Toisin kuin kesässä jossa se kuplii ja pursuaa. Lapset ei malta nukkua, itsekin herään joskus turhan aikaisin. Niin paljon valoa täällä pohjolassa on. Mutta syksy on arjen ja työntekemisen aika. Jotenkin se on lohdullista rauhoittua kesän jälkeen löytämään arjen rutiinit boheemin kesän jälkeen. Minusta joskus tuntuu että koko Suomen kansa muuttuu vähän boheemiksi kerta heitolla kun Juhannus saapuu. Valvotaan kesäöitä mökillä. Saunotaan keskellä yötä. Kellonajalla ei ole juurikaan väliä. Pitkän pimeän talven jälkeen on lupa irrotella ja heittäytyä Juhannustaikojen vietäväksi vaikkei niihin uskoisi.Nordic morning

pihlajanmarja smoothie

pikku poimija foraging for food

Kesämarjat ovat jo syöty ja säilötty pakkaseen. Pihamaalta ja lähimetsästä vielä löytyy syksynantimia. Tässä yksi keino nauttia näistä vitamiinipitoisista kirpeistä herkuista. On syksyssä oma taika.

Pihlajanmarja- ja marja-aronia smoothie

2 kourallista marja-aronia
1 kourallinen pihlajanmarjoja
1 kypsä banaani
1 lehtikaalin lehti, ruoti poistettu
2 cm palanen inkivääriä, kuorittu ja pilkottu pienemmiksi paloiksi
1 tl macajauhetta
1 rkl chiasiemeniä
yhden appelsiininmehu

Laita kaikki raaka-aineet blenderiin ja soseuta tasaiseksi. Maista. Jos smoothie on liian kirpeä lisä hunajaa maun mukaan. Jaa kahteen lasiin.

Smoothieta voi nauttia heti tai laittaa jääkaappiin tekeytymään. Tälöin chian siemenet turpoavat ja smootie muttuu lusikoitavaksi.

ester visual poro

Toissa viikonloppuna kävin Habitare messuilla. Tuliaiseksi kotiin lähti Ester Visual:in kaunis Poro pihalla tarjotin.

Uunijuustoa ternimaidosta

$
0
0

Elimäki 181

Sievä kerros lunta on jo tullut ja ehtinyt jo sulaakin pois. Palaan kuitenkin kuvissa ja mielessä pari viikkoa taaksepäin, kun hanhet valtasivat Elimäenjärven. Elimäenjärvi on vanhaa järvenpohjaa, nykyään se on peltoaukeama. Tänä syksynä, vettä tuli niin runsaasti, että viljelijät eivät edes ehtineet korjata satoa kaikista pelloista. Elimäenjärven pellot näyttivätkin riisipelloilta, ainut ero oli että kaura oli melkein kasantuneet lyhteiksi riisin sijasta.

mass immigration of geese elimäki hanhien suurmuutto

Ja siellä oli noin 300,000 valkoposkihanhea. Seassa oli  metsähanhia ja tundrahanhia ja jotain muitakin lajejakin. En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun hanhet kaikki lähtivät lentoon yht’aikaa. Ääni oli kuin olisi lentokone lähtenyt lentoon. Niin valtava oli se ääni joka hiljalleen kasvoi kun parvi lensi ylitse. Elimäen peltoaukeat ovat  hyvää viljellysaluetta. Olemme siitä onnekkaita, että olemme silloin tällöin saaneet ternimaitoa suoraan tilalta. Ternimaidoksi sanotaan maitoa jota lehmä lypsää muutamia päiviä poikimisen jälkeen. Se on mm. tavallista maitoa rasvaisempaa ja ravinteikkaampaa. Ternimaidosta voi valmistaa uunijuustoa, mikä ei oikein onnistu tavallisesta maidosta.

uunijuusto

Uunijuusto ternimaidosta

1 litra ternimaitoa (tiesitkö että ternimaitoa voi pakastaa jos et heti pysty sitä käyttämään)
1 tl suolaa (itse pidän siitä että uunijuustossa on selkeästi suolainen maku)
vuokaspray:ta tai voita voiteluun

Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Voitele vuoka ja kaada sinne ternimaito. Lisää suola, kevyesti vispilällä sekoittaen.

Paista kunnes uunijuusto on hyytynyt ja pinta on saanut kauniin värin.

Tarjoile marjojen ja kanelin kera.

Kerta se on ensimmäinenkin

$
0
0

 

Jaahas… Jenkkimutsin edellisestä blogista on päässyt vierähtämään jo aika tovi. Syyllinen tähän taidan olla minä? Minä onneton kun menin lupaamaan, että kirjoitan seuraavan blogin. Suunnitelma minulla oli valmiina, ainakin sen suhteen mistä ruokaa tehdään. Muu osa tekstistä syntynee tässä sitten fiilis pohjalta. Paineessahan se timanttikin syntyy, tosin epäilen kyllä ettei tästä nyt niin timanttista tarinaa taida syntyä, toivottavasti kuitenkin luettavaa ja jopa ymmärrettävää tekstiä. Ehkä painetta ei siltikään ole tarpeeksi?

Niin mennäänpä sitten itse asiaan.

Meillä lapset pitävät kalaruuista etenkin kolmasluokkalaisen pojanvesselin suurinta herkkua on kala. Syksyllä koetan hieman aktivoitua kalastuksen suhteen ja kun minullla ei ole aikaa päivätolkulla virvelöidä niin olen päätynyt saalisvarmempaan kalastusmuotoon, verkkokalastukseen. Itse harrastan tätä kotitarvekalastuksen muotoa ainoastaan syksyllä ja keväällä, kun vedet ovat kylmiä ja kalatkin säilyvät veden kylmyyden ansiosta. Syksy on minulla pääasiallinen pyyntijakso. Kalavesissäni on kohtalaisen runsas siikakanta ja siika myös kutee syksyllä. Silloin saalistakin saa varmemmin ja saaliin ohessa myös siianmätiä Jouluherkuksi. Pääasiallinen saaliskalani onkin siika, ohessa saaliiksi tulee niin haukia kuin ahveniakin.

Lähdimme, ihan kahdestaan Jenkkimutsin kanssa laskemaan verkkoja. Samalla kahdenkeskistä laatuaikaa, raitista ilmaa ja perheelle ruokaa, jos vain Ahti soisi antejaan. Sen olen vuosien varrella oppinut, ettei luonnosta mitään oteta, vaan se annetaan oli sitten kyse riistasta tai kalasta. Jenkkimutsi kysyi rannassa, venettä vesille työntäessä, että soutaisiko hän? Totesin siihen, että taitaa perherauhan kannalta olla parempi, että soudan itse. Hän siihen nauroi, että ”Enkö minä muka osaa soutaa?” Totuus on se, että ei hän kyllä osaa, soutulinja on sen verran mutkikas että muistuttaa lähinnä käärmeen luikertelua. No jos soutukerrat ovat suurinpiirtein laskettavissa yhden käden sormilla ja on elämänsä ensimmäistä kertaa mukana verkonlaskussa, niin tämä oli varmaankin paras ratkaisu. Perustelin vielä sillä, että hän voi tällätavalla keskittyä kuvaamiseen, tietäen etten ole mikään mannekiini vaan lähinnä epäkiitollinen kuvauskohde. No ompahan siinä haastetta, ei pääse helpolla kuvaajakaan!

Verkot saatiin vesille ilman kommelluksia, mitä nyt ohjeita sateli, kun laskin verkoja joko liian nopeasti ettei ei ehtinyt kuvaamaan tai olisi pitänyt kääntyä sinne ja tänne tai katsoa tänne ja tonne. Kuvauksen suhteen en ole varma onnistuinko, luultavasti en.

Verkot nostin sitten seuraavana päivänä. Ahtikin oli antelias ja saaliiksi tuli siikoja, muutama ahven ja haukikin. Päästäisiin perkauspuuhiin. Minun tapana on verestää kalat heti järvellä ja varsinaisen perkuun, fileoinnin ym. teen sitten kotona.

 

 

 

 

 

Siiat pakastan vakuumissa, joko kokonaisina tai sitten ruodottomina fileinä. Hauet fileoin aina ruodottomiksi samoin ahvenet. Jos ahvenia on saaliina enemmänkin paistan fileet pannulla, voin ja suolan kera tuoreeltaan. Tähän soveltuu hyvin myös hauki. Myöhempää käyttöä varten olen tehnyt ”kalajauhelihaa” pakkaseen. Jauhelihasta voi tehdä suoraan kalapihvejä tai sitten valmiita mureke annoksia. Jos teet valmiita pihvejä kannattaa kalan joukkoon lisätä noin 1/5 kalojen painosta possua (jauhelihaa tms.). Tällöin rakenteestä tulee jäykempi ja pihvit pysyvät paremmin koossa. Murekkeeseen ei tätä lisuketta tarvita.

Ruodottomat ja nahattomat fileet ajetaan lihamyllystä kertaalleen läpi. Mitataan suola ja (haluttaessa porsaanliha) sekoitetaan käsin ja ajetaan toisen kerran myllystä läpi. Tällä varmistetaan suolan (ja porsaanlihan) tasainen sekoittuminen massaan.

Jos kalamassa on tarkoitus käyttää myöhemmin, kannattaa pakastaminen tehdä ehdottomasti vakumoimalla. Tällöin maku säilyy parempana ja muutenkin säilyvyys on huomattavasti parempi. Meillä näitä valmiita paketteja on pakkasessa levyinä. Sieltä ne on helppo ottaa, sulattaa ja käyttää.

 

 

Kalamureke Metsämiehen tapaan

600 g haukea
Kalapihveihin noin 1/5 kalojen painosta porsaanjauhelihaa
2 dl kermaa
2 kpl kananmunia
3/4 dl korppujauhoja
kourallinen tuoretta tilliä, hienonnettuna
1/2 sitruunanmehu (noin 3 rkl)
2 kpl valkosipulikynttä, hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1% kalojen painosta suolaa (600g kalaa – 6g suolaa)
1/4 tl valkopippuria

Laita kaikki raakaaineet monitoimikoneeseen ja anna käydä kunnes massa on tasainen. Paista voideltussa uunivuoassa 180 C asteessa noin tunnin ajan. Laita kalamurekkeen alle toinen uunipelti jossa on uuninkestävä vuoka jossa on vettä. Tämä vesi höyrystyy pikkuhiljaa paiston aikana.

Tarjoa paistettujen perunoitten kera ja yksinkertaisen kurkkusalaatin kanssa.

Kurkkusalaatti (tämä on kyllä Jenkkimutsin tapaan, hyvää se on silti!)

2 kurkkua leikattu ohueksi viipaleiksi (esim. mandoliinillä)
1 dl omena- tai valkoviinietikka
1 dl vettä
2 rkl vettä
1/2 tl suolaa
1/8 tl mustapippuria
tilliä

Laita kaikki muut raaka-aineet paitsi tilli kannelliseen astiaan. Anna maustua jääkaapissa useamman tunnin. Ennen tarjoilua ripottele pääälle tuoretta tilliä.

Hyvää ruokahalua!

Elämää ja Glutenittomat kalapihvit

$
0
0

Se tuli kuin puskista, arvaamattomana. Diabetes. Ja nyt olemme opetelleet elämään sen kanssa uudenlaista arkea. Olosuhteisiin nähden minun mielestäni on mennyt hyvin. Tai niin hyvin kuin se on mahdollista. Sinänsä diabetes ei varsinaisesti ole koskaan täysin tasapainossa. Verensokerin heittely yksinkertaisesti kuuluu sairauden kuvaan, ja sen takia täytyy olla armollinen itselleen. Saattavathan ne verensokerit olla muutaman tunnin tavoitealueella ja sitten ne taas sinkoavat johonkin suuntaan. Siihen kun vaikuttaa niin moni asia. Liikunta, hormonit, stressi, flunssa, hyvänlainen jännitys, lääkitys ja tietenkin ravinto. Liikunta saattaa ensin nostaa verensokeria ja myöhemmin laskea niitä jopa 48 tunnin ajan. Onneksi on insuliini ja nykytekniikka verensokerin seuraamiseen ja näin jälkiviisaana korjaillaan ja koetetaan pitää niin hyvää tasapainoa kuin mahdollista. Vaikka ruokavaliolla ei voi ikinä parantaa ykköstyypin diabetestä, sillä on suuri vaikutus. Oma kokemuksemme on että jos proteiinia ja rasvoja on riittävästi hiilihydraattejen vastapainona, verensokerit pysyvät tasaisempana ja saamme jopa nukkua öisin. Jos ruokavalio on liian hiilihydraattipainoitteinen se aiheuttaa sen, että verensokeri nousee nopeasti ylös ja sen jälkeen romahtaa, joka tarkoittaa sitä, että heräilemme joskus tunnin välein yöllä nostattamaan sitä. Juomme tilamaitoa ja se on meidän neidillä paras verensokerin nostattaja. Se on parempi kuin mehu joka nostaa nopeasti mutta sen jälkeen se romahtaa. Maito on siinä mielessä parempi vaihtoehto, koska siinä on muutakin kuin sokeria. Siinä on proteiinia ja rasvaa ja se nostattaa  hiukan hitaammin mutta verensokeri pysyy tasaisempana pidempään.kotkassa

Tämä meidän neiti on ollut aivan super reipas. Ei ole pahemmin stressannut tai valittanut. Ja jos yöllä havahtuu siihen, että joku kävelee ohi, ojentaa jo käden valmiiksi verensokerin mittausta varten. Hän on jo teini ja teinithän haluaisivat välillä olla ilman vanhempien valvontaa. Hän selvästikin odottaa milloin saisi takaisin hieman sitä vapautta jota hänellä oli ennen sairastumistaan. Sekin aika tulee kunhan me kaikki ensin opimme tätä uutta elämää.

Yritämme huolehtia että jokaisella ruoalla olisi hyvä proteiinin lähde. Viime viikolla tein gluteenittoman ja maidottoman version Metsämiehen kalapihveistä. Ne olivat herkullisia ja nopeita tehdä.

kalapihvi

Gluteenittomat ja Maidottomat Kalapihvit

Tämä ohje on hyvä ja terveellinen pikaruoka, kunhan vain muistaa ottaa kalamassan jääkaappiin sulamaan edellisenä iltana. Tein tämän koko aterian puolessa tunnissa, yhtenä iltapäivänä kun oli harrastus kuskauksia ja olin ollut koko päivän asioilla.

600 g jauhettua kalaa
2 reilua ruokalusikallista gluteenitomia jauhoja (käytin Sunnuntai-jauhoja)
tilliä
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita kaikki yhteen yhdessä kulhossa ja muotoile niistä pieniä kalapihvejä. Laita pihvit uunipellille joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista uunissa 180C noin 15 minuuttia tai kunnes pihvit ovat kypsiä. Tarjoile kalapihvit sinapilla, paistetuilla ruusukaaleilla ja riisin kera.

Paistetut Ruusukaalit

Leikkaa ruusukaalit puoliksi ja poista kannat. Huuhdo juoksevan veden alla ja taputa kuivaksi talouspaperilla. Laita paistinpannulle nokare kookosöljyä. Lämmitä pannu kuumaksi ja paista ruusukaaleja muutama minuutti kunnes pinta saa hieman väriä. Varo ylikypsentämistä. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja ehkä ripaus cayenne-pippuria.

suomen talvi

Jäidenlähtömunkit

$
0
0

jäälautta

Niinhän siinä käy joka vuosi. Jäät lähtevät joko juuri ennen vappua tai sitten viimeistään vappuna. Joka kerta se on aina yhtä ihmeellistä. Seurailen ikkunasta pitkin päivää jäiden lähtöä. Se voi tapahtua yht’äkkiä tai hiljalleen. Edellisenä päivänä koko lahden saattaa peittää ohut mutta huokoinen jää, täynnä ilma-täytteisiä putkiä niin, että jää näyttää ihan Sarpanevan Festivo kynttiläjalalta. Ja seuraavana päivänä se kaikki, siis ne jäät ovat kadonneet. Kaunista tämäkin vuodenaika. Jos haluaa nähdä näitä kevään ihmeitä, täytyy käydä katsomassa joka päivä. Ne kestävät vain hetken aikaa ennen kuin kevät etenee jo seuraavaan yhtä kauniiseen vaiheeseen. Vasta ensi vuonna voi nähdä kaiken uudestaan, ja silloinkin se voi olla hivenen erillaista kuin tällä kertaa. Näin mietittiin naapurin kanssa, kun kävelimme lasten kanssa rannalle.

sarpaneva jääkristallit

Vappu on aika hiilihydraattipitoinen. Eihän se oikeastaan haittaa jos joskus oikein kunnolla herkuttelee. Mutta ajattelin tehdä tällä kertaa sellaisia munkkeja, jotka eivät ehkä nostaisi verensokeria ihan niin korkeaksi, että joudutaan meidän D-tytön kanssa valvomaan monta yötä. Joskus meillä nimittäin on käynyt niin, kun iltapala on ollut, vaikkapa kylässä, erittäin hiilihydraattipitoista. Nyt olemme oppineet varautumaan siihen ja olemme saaneet nukkua yöt pääsääntöisesti rauhassa.

vähähiilihydraattiset munkit

En voi sanoa että näissä ei olisi hiilihydraatteja. Niissä on. Mutta ajattelin, jos saisin reseptin hieman kohtuullisemmaksi ja vielä sillä tavalla, että maku ei missään nimessä kärsisi. Minusta nämä olivat superherkkuja, enkä huomannut lainkaan muutosta lopputuloksessa.

Ehkä-hieman-vähemmän-hiilihydraatteja-sisältäviä-Vappumunkkeja

6 dl lämmintä vettä
1 tuorehiiva
1 dl sokeria
2 ruokalusikallista fariinisokeria
1 rkl kardemumma
1 tl suolaa
100 g pehmeää voita
kananmuna
2.5 dl kaurahiutaleita
vehnäjauhoja

75 g pehmeää voita
2 rkl steviasokerisekoitusta (Dansukker)
kanelia

Paistoon kasvisöljyä tai kookosöljyä

Sokerointiin steviasokerisekoitusta

Laita lämmin vesi (noin kädenlämpöistä) ja hiiva monitoimikoneen kulhoon johon on laitettu taikinakoukku valmiiksi. Tämän voit ihan yhtä hyvin vaivata käsin jos haluat.

Anna hetken liueta ja lisää joukkoon sokeri ja suola. Laita taikinakoukku pyörimään ykköselle. Sillä aikaa kun sokeri liukenee, laita kaurahiutaleet blenderiin ja jauha niistä jauhoa. Lisää ne veteen ja anna turvota noin 5-10 minuuttia. Lisää joukkoon kananmuna. Kun sen rakenne on rikkoutunut, lisää jauhoja pikkuhiljaa. Anna koneen vaivata lisäyksien välissä. Näin annat jauhoille mahdollisuuden turvota ja imeä nestettä ja estät sen, että munkeista tulisi kovia ja jauhoisia. Taikina saa jäädä enemmän löysän puoleiseksi kuin liian kovaksi. Kun taikina on lähes toivotun näköistä lisää joukkoon huoneenlämpoinen voi ja odota, että se vaivautuu taikinan joukkoon. Lisää vielä jauhoja vähäisen tarvittaessa.

Sammuta kone ja peitä liinalla. Anna kohota kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Jotta pullat tai munkit onnistuvat, tässä vaiheesta ei kannata kiirehtiä.

Kun taikina on kaksinkertaistanut, ripottele leivontatasolle jauhoja. Nosta koko taikina kulhosta pöydälle. Kauli taikina isoksi levyksi ja levitä päälle voita. Ripottele kevyesti päälle kaksi ruokalusikallista steviasokerisekoitusta ja vähän reilumalla kädellä kanelia. Taita yksi puoli levystä toisen päälle ja leikkaa pizzaleikkurilla noin 3 cm levysiä nauhoja.
kanelia ja sokeria

Pyörittele näitä nauhoja vastakkaisiin suuntiin niin, että nauha menee kierteelle. Tee nauhoista rinkuloita ja laita leivinpaperilla vuoratulle pellille kohoamaan.

Anna kohota noin 10-15 minuuttia.

Lämmitä kattilassa öljy. Voit testata öljyn kuumuutta sillä, että laitat sinne pienen taikinapalasen. Jos taikinapalanen ei uppoa pohjaan vain alkaa kuplimaan, öljy on riittävän kuumaa paistamista varten.

Paista noin 2-3 munkkia kerrallaan. Jos munkit tummuvat nopeasti, laske hieman lämpötilaa.

Uppopaistaessa, kannattaa pitää kattilankansi kädenulottavilla, varmuuden vuoksi. Sillä saa varmimmin sammutettua öljyn, jos se jostain syystä syttyy tuleen.

Ripottele kuuman munkin päälle kevyesti steviasokerisekoitusta. Nauti keväästä ja vappumunkeista!

lappalanjärvi

Viewing all 49 articles
Browse latest View live